Polku: » Pellava-aineisia artikkeleita

Takaisin

Syövätkö ikäihmiset riittävästi?
Ikäihmisten ruokailutottumukset vaikuttavat omalta osaltaan kotona pärjäämiseen. Tärkeintä on saada riittävästi energiaa ja proteiinia, mutta myös hyvät rasvahapot ja kuidut ovat tärkeä osa ravitsemusta.
Kaikki ikäihmiset eivät saa riittävästi ravintoaineita, ja silloin ovat ravintolisät paikallaan.

Kun oma äiti tai isä alkaa olla siinä iässä, että kotona pärjäämiseen tarvitaan apua, on hyvä miettiä myös ravitsemuksen osuutta. Ensinnäkin on huolehdittava siitä, että kaapissa ylipäätään on ruokaa, vaikkei vanhus itse enää pääsisikään kauppaan. Toinen tarkkailtava asia on, että vanhus syö riittävästi.

? Energiansaannin turvaaminen ja riittävä proteiinin määrä ravinnossa ovat tärkeimmät asiat ikäihmisen ruokavaliossa. Lisäksi kannattaa muistaa ruokavalion monipuolisuus sekä hyvien rasvahappojen ja kuitujen saanti, sanoo projektijohtaja Merja Suominen Suomen Muistiasiantuntijat ry:stä.

Vanhemmiten saattaa käydä niin, ettei syöminen vaan houkuta samalla lailla kuin nuorempana, ja kilot alkavat vähitellen karista. Vaikka ylipainon haitallisuudesta puhutaan paljon, ei laihduttamiseen ole vanhemmiten useinkaan enää tarvetta.

? Iäkkäämpien vanhusten kohdalla voi suorastaan lisätä rasvan ja sokerinkin määrää ruokavaliossa, jottei lihaskunto heikkene painonputoamisen takia. Toimintakyky saattaa romahtaa nopeasti, ellei ikäihminen syö riittävästi, huomauttaa Merja Suominen.

Kotiruokaa ja a la cartea

Mikäli ikäihminen syö huonommin kuin ennen, kannattaa miettiä ruokavalion muutoksia tai ottaa käyttöön ravintolisät. Totutut tavat vaan istuvat usein kovin sitkeässä, ja niinpä myös ruokailutottumuksia saattaa olla vaikea muuttaa.

? Jos ikäihminen ei mielellään kokeile uusia tuotteita, voi ravintolisiä käyttää tuttujen ruokien seassa. Mikäli on esimerkiksi tarvetta kuituvalmisteille, voi pellava- tai muita rouheita helposti lisätä viilin tai puuron sekaan, neuvoo Suominen.

Toisaalta saattaa käydä myös niin, että näläntunnetta pitääkin herättää vaihtelulla. Kahvilassa tai ravintolassa käyminen ja yhdessä ruokailu piristää kummasti huonontunutta ruokahalua.

? Jos omainen ei enää jaksa lähteä ravintolaan asti, hänelle voi valmistaa ruokaa itse. Myös silloin ruokaan voi lisätä kuitua tai muita ravintolisiä.

Omegaa aivoille

Liikuntakyvyn lisäksi muun toimintakyvyn säilyminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta ikäihminen pärjää mahdollisimman pitkään itsenäisesti ja saa asua omassa kodissaan. Ruokavaliolla on suuri merkitys ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja varsinkin henkiseen vireyteen.

Varmoja Omega 3 -rasvahappojen lähteitä ovat pellavansiemenet, pellavasiemenöljy ja rasvainen kala, kuten lohi ja silakka, jota vanhukset syövät yleensä mielellään. Kananmunahyllystä voi valita Omega 3 -rasvahappoja sisältäviä kananmunia, leipähyllystä pellavaa sisältävää leipää.

? Loppujen lopuksi ruokavalion muutos on pienistä asioista kiinni. Aivojen kunnosta huolehtiminen on koko elämän ajan kestävä projekti, jota ei kannata lopettaa vanhempanakaan, sanoo Merja Suominen.

Lisätietoja:
Merja Suominen
Suomen Muistiasiantuntijat
p. 050 308 1990

Tutustu helpoon ohjeeseen ja leivo ihanat pellavansiemensämpylät.
01.10.10