Polku: » Pellava-aineisia artikkeleita

Takaisin

Terveellisyys on pellavansiementuotteiden valtti, siitä halutaan myös lisää tietoa
Tuoreen kuluttajille suunnatun tutkimuksen mukaan erityisesti 40 - 65 -vuotiaat naiset vaalivat terveyttään ravitsemuksen keinoin ja valitsevat mielellään pellavansiemeniä sisältäviä tuotteita niiden terveellisten ominaisuuksien vuoksi.
Kaksi kolmesta kuluttajasta osaa yhdistää pellavansiemenet ravintokuidun saantiin ja vatsan hyvinvointiin, mutta tieto pellavasta terveellisten rasvahappojen hyvänä lähteenä ei ole yhtä tuttua.

Vaikka 40 - 65 -vuotiaat miehet yltävät rasvojen laadun tarkkailussa ja vähäsokeristen tuotteiden suosimisessa lähes saman ikäisten naisten tasolle, ovat naiset kuitulisien ja terveellisten rasvahappojen käytössä (esimerkiksi kapseleiden muodossa) johdossa selvästi.

Naiset ovat myös kiinnostuneimpia käyttämään pellavansiemeniä sisältäviä tuotteita. Terveellisyys sekä vetää pellavansiementuotteissa puoleensa, että on ominaisuus, josta haluttaisiin tietää lisää. Myös käyttömahdollisuuksista, kotimaisuudesta ja tuotteiden luonnollisuudesta toivottiin lisää tietoa.

Puolet tammikuussa 2010 toteutettuun kuluttajatutkimukseen vastanneista pitää pellavansiementuotteita perinteisinä ja kiinnostavina. Pellavansiemeniä ostettaisiin ja käytettäisiin mieluiten muiden tuotteiden ohessa, valmiissa elintarvikkeissa. Tyypillisin pellavansiementä sisältänyt ostotuote on leipä, mutta myös omega-3-kananmunat ja pellavasiemenöljyä sisältävä margariini kiinnostavat kuluttajaa. Helpoiten kuluttaja löytää pellavansiemenistä jalostettuja tuotteita ruokakaupoista, mutta erityisesti luontaistuotekaupoissa tuotteet huomataan hyvin.

Öljypellavayhdistyksen tilaamaan tutkimukseen vastasi 1000 18-65 -vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Tutkimuksen suunnitteli Kuule Oy ja kenttätyön toteutti Digitieto Oy Internet-kyselynä tammikuussa 2010.

Lisätietoa: www.hyvinvointiapellavasta.fi

Elisa Piesala, toimialapäällikkö, Elintarviketeollisuusliitto ry, etunimi.sukunimi@etl.fi, puh. 040 754 6824,

Tutkimus:

Anne Leppänen, tutkija, Kuule Oy, etunimi.sukunimi@kuule.fi, puh. 040 720 1055

Öljypellavayhdistys on Elintarviketeollisuusliitto ry:n (ETL) toimialayhdistys, joka toimii alan yhteistyöfoorumina ja luo jäsenyrityksilleen lisäarvoa parantamalla niiden toimintaedellytyksiä. Tänä vuonna toteutetaan Öljypellavayhdistyksen Öljypellava tutuksi -menekinedistämishanke, johon rahoitusta myöntää maa- ja metsätalousministeriö. Hanke näkyy kesän ja syksyn aikana radiossa, ja siitä tiedotetaan medialle, asiantuntijoille ja sidosryhmille. Lisätietoja: www.hyvinvointiapellavasta.fi.
02.02.10