Viljely

Pellavaa viljellään sekä kuidun että siemenen vuoksi. Kumpaakin käyttöä varten on kehitetty omia lajikkeita. Öljypellavalajikkeita ovat esimerkiksi Helmi ja Laser. Öljypellavan siemenet ovat suurikokoisia. Sen varsi on noin 30−60 cm pitkä ja runsashaarainen. Öljypellava muodostaa enemmän siemeniä kuin kuitupellava. Öljypellavan siementen öljypitoisuus on korkea, ja öljy sisältää poikkeuksellisen runsaasti alfalinoleenihappoa.

Pellava on vaatimaton ja muita kasveja ekologisempi siinä suhteessa, ettei se tarvitse paljon lannoitusta. Typpilannoituksen määrä on noin puolet pienempi kuin viljakasveilla. Ruiskutuksia on vähemmän, koska pellavalla ei ole tuhohyönteisiä eikä kasvitauteja. Ilmastonmuutos parantaa pellavan kasvuolosuhteita.

Viljelytietoja:

• Pellava vaatii pitkän kasvukauden (noin 100 vrk, öljypellavalla jopa 108−125 lajikkeen mukaan).
• Hyviä esikasveja pellavalle ovat vilja, nurmi, peruna ja juurikasvit.
• Suositeltava viljelykierto on 3−7 vuotta.
• Kylvömäärä on 60−70 kg/ha.
• Kun kasvutiheys on 700−800 orasta per m2, tuleentuminen on tasaista.
• Oraat kestävät melko hyvin hallaa.
• Veden tarve on suuri etenkin taimettumisesta nuppuvaiheeseen (haihtumakerroin 900  ts. huippusatoon tarvitaan jopa n. 300 mm:n sadetta vastaava vesimäärä).
• Tulee toimeen kohtuullisen vähäisellä typpilannoituksella. Savimaalle riittää 40 kg/ha typpeä. Kasvuston lakoontuminen syksyllä voidaan välttää pitämällä typpilannoitus riittävän pienenä.
• Fosforin lisäys vaikuttaa siementen kypsymiseen ja varren tuleentumiseen.
• Kalium estää liiallista typenottoa, vaikuttaa selluloosan ja hemiselluloosan muodostumiseen ja sitä kautta edistää lujan korren kasvua.
• Rautaa tarvitaan lehtivihreän muodostamiseksi ja siten yhteyttämiseen.
• Tavanomaisessa viljelyssä ainoastaa alkuvaiheessa käytetään kasvinsuojeluaineita, jottei hitaasti taimettuva pellava jää rikkakasvien jalkoihin. Luomuviljelyssä ei käytetä kasvinsuojeluaineita ollenkaan.
• Pellavaa viljellään sopimusviljelynä ja kukin erä voidaan jäljittää pellolleen.

(Lähteenä on käytetty muun muassa Ari Klemolan pro gradu -tutkimusta, Helsingin Yliopisto 2008.)