Polku: » Pellava-aineisia artikkeleita

Takaisin

Pellavansiemenet tuovat terveyttä kesäruokiin
Pellavansiemenissä on hyvinvoinnin aineksia. Ne ovat parhaita omega-3 -rasvahapon lähteitä sekä ihanteellisia kuidun lähteitä. Jo pienikin annos pellavansiementuotteita tuo ruokavalioon runsaasti tärkeitä ravintoaineita.
Pellavansiemenet, -rouhe ja -öljy tuovat vaihtelua ja hauskuutta kesäkokkailijan ruokalistaan. Kesään kuuluu herkuttelu grillatulla ruoalla, tuoreilla kasviksilla ja uusilla perunoilla. Pellavansiemeniä voi pyörittää uusien perunoiden mukaan tai lisätä kesäsalaattiin sellaisenaan. Siemeniä ja rouhetta voi lisätä monenlaisiin leivonnaisiin, puuroihin ja piirakoihin. Lusikallinen pellavarouhetta lisättynä jogurttiin, pirtelöön tai smoothieen tuo tarvittavaa kuitulisää päivään. Ekologista öljypellavaa on elintarvikkeissa mukana myös muun muassa leivissä ja levitteissä. Pellavansiemenöljyä voi nauttia ihan sellaisenaan lusikalla tai kapseleina. Öljy on parhaimmillaan kylmänä, se ei kestä kuumentamista.

Runsas valikoima herkullisia leivonnais- ja ruokaohjeita kuvineen löytyy www.hyvinvointiapellavasta.fi -sivustolta. Siellä voit tutustua muun muassa siihen, miten käyttää kesäsatoa hyödyksi pellavaperunoissa, mansikkamoothiessa, kantarelli-pitataskuissa tai kesäisessä kääretortussa. Kotisivuilta löytää tietoa pellavansiementen terveellisistä vaikutuksista ja sivujen kuvapankki on myös vapaasti käytettävissä.

Öljypellavan terveellisiä vaikutuksia ja käyttöä elintarvikkeena tehdään kuluttajille tutuksi kesän ja syksyn aikana. Hyvinvointia pellavasta -hanke näkyy ja kuuluu muun muassa ?Bongaa pellavapelto? -kilpailuna radio Novassa 6.-19. heinäkuuta. Siinä kesämatkailijoita houkutellaan bongaamaan kukkivaa pellavapeltoa ja osallistumaan kameran arvontaan. Tarkemmat kilpailuohjeet sivuilta www.bongaapellavapelto.fi.

Lisätietoa:

www.hyvinvointiapellavasta.fi

Kaisa Mensonen, ETL, hankekoordinaattori, puh 09 1488 7221, 040 594 2728, etunimi.sukunimi@etl.fi

Öljypellavayhdistys on Elintarviketeollisuusliitto ry:n (ETL) toimialayhdistys, joka toimii alan yhteistyöfoorumina ja luo jäsenyrityksilleen lisäarvoa parantamalla niiden toimintaedellytyksiä. Tänä vuonna toteutetaan Öljypellavayhdistyksen Öljypellava tutuksi -menekinedistämishanke, johon rahoitusta myöntää maa- ja metsätalousministeriö. Hanke näkyy kesän ja syksyn aikana radiossa, ja siitä tiedotetaan medialle, asiantuntijoille ja sidosryhmille.
Lisätietoja: www.hyvinvointiapellavasta.fi.

13.07.09